Hefmec Engineering Oy:ltä ratkaisuehdotus Bolidenin 70 vuotta vanhaan haasteeseen


Boliden Harjavalta Oy käynnisti kesäkuussa yhteistyössä Prizztechin kanssa RoboCopper Challenge -haastekilpailun automaatio- ja robotiikkaosaajille. Tavoitteena oli löytää uusia teknologiaratkaisuja, joilla voidaan kehittää Harjavallan sulaton työympäristön turvallisuutta sekä prosessien tehokkuutta ja laatua. Haastekilpailu huipentui perjantaina 16.9. Isomäki Areenalla Porissa järjestettyyn finaalitilaisuuteen, jossa julkistettiin kilpailun voittajat.

 
Hefmec Engineering Oy:n ratkaisuehdotus Bolidenin mieleen
 
RoboCopper Challengessa oli kaksi Bolidenin määrittelemää kehityskohdetta sekä avoin automaatiohaaste, jolla haettiin uusia ratkaisuja Bolidenin tuotantoteknologian turvallisuus- ja ympäristöasioiden kehittämiseen. Vantaalais-porilaisen Hefmec Engineering Oy:n ehdotus liekkisulatusuunien sulalaskutapahtuman kontrollointiin oli Bolidenin asiantuntijoiden mielestä erityisen kiinnostava. Kyseinen työvaihe on ollut haasteellinen työturvallisuuden näkökulmasta aina niistä ajoista lähtien, kun Harjavallan kuparisulaton toiminta käynnistettiin vuonna 1945. Boliden haluaa lähteä testaamaan ratkaisun toimivuutta Hefmecin kanssa.
 törölä

Boliden Harjavalta Oy:n liiketoiminnan kehitysjohtaja Vesa Törölä.

- Hefmecin ehdotus haasteen ratkaisemiseksi on poikkeuksellinen ja tuo täysin uudenlaisen lähestymistavan haasteellisen prosessivaiheen hallintaan. Näemme potentiaalia Hefmecin ratkaisuehdotuksessa. Mikäli ratkaisu saadaan toimimaan käytännössä, on tällä merkittävät vaikutukset mm. Bolidenin Harjavallan sulaton työturvallisuuden parantamiseen, kertoo Boliden Harjavalta Oy:n liiketoiminnan kehitysjohtaja Vesa Törölä.
 
Hefmec Engineering Oy:n toimitusjohtaja Marko Leutonen esitteli finaalitilaisuudessa Hefmecin ratkaisua, jonka suunnittelun lähtökohtana oli vaikuttaa nykyisen toimintatavan taustalla oleviin käytännön haasteisiin.
 
- Ratkaisuehdotuksen suunnittelu edellytti kyseistä työvaihetta suorittavien henkilöiden kuuntelemista ja ongelmakohtien ymmärtämistä. Siksi haastattelimme useita Bolidenin työntekijöitä kesäkuussa haastekilpailun yhteydessä järjestetyllä tehdaskierroksella. Tämän lisäksi teimme riskianalyyseja, selvitimme ratkaisuehdotuksessa sovellettavien materiaalien soveltuvuutta ja laskimme investoinnin takaisinmaksuaikoja, kertoo Leutonen ja on tyytyväinen, että he lähtivät mukaan haastekilpailuun.
- RoboCopper Challengen kautta meille aukeaa mahdollisuuksia lähteä kehittämään ratkaisuehdotusta yhdessä Bolidenin kanssa. Tämä on meille mielenkiintoinen mahdollisuus.

Hefmec

Hefmec Engineering Oy:n mekaniikkasuunnittelija Esa Kaarlejärvi ja toimitusjohtaja Marko Leutonen.
 
RoboCopper Challenge -haastekilpailu sai positiivisen vastaanoton niin Bolidenilta kuin kilpailuun osallistuneilta yrityksiltäkin. Haastekilpailuun osallistui 50 asiantuntijaa 20 yrityksestä. Boliden sai yhteensä huikeat 22 ehdotusta teknologiaratkaisuista, joilla voidaan kehittää Harjavallan tuotantolaitoksen työturvallisuutta ja tehokkuutta.
 
Haastekilpailu toteutettiin osana Prizztechin Toimialojen väliset yhdistelmäinnovaatiot alueellisen kilpailukyvyn kehittämisessä -hanketta, jota rahoittaa Satakuntaliitto EAKR-rahoituksella.

Lisätietoja:

www.matchindustry.fi/bolidenlab
 
Mikko Kotiranta, Prizztech Oy
044 710 5451, mikko.kotiranta@prizz.fi.
 
Vesa Törölä, Boliden Harjavalta Oy
040 772 6912, vesa.torola@boliden.com

23.09.2016