Prizztechille uusi toimitusjohtaja


Prizztech Oy:n uudeksi toimitusjohtajaksi valittiin Ari Eklund. Prizztech Oy:tä vuodesta 1999 luotsannut Risto Liljeroos jää eläkkeelle huhtikuun lopussa. Uutena toimitusjohtajana aloittaa DI, eMBA Ari Eklund, 55 v. Eklundilla on monipuolinen ja vahva elinkeinoelämän tausta. Viimeksi Eklund on työskennellyt Clothing Plus MBU Oy:sä. Hän on työskennellyt aiemmin myös Prizztech Oy:n palveluksessa.

Liljeroos jättää työnsä seuraajalleen hyvillä mielin.
– Ajankohta vaihdolle on hyvä, kuntarahoitus ja projektikanta ovat vakaalla pohjalla seuraavat pari vuotta. Maakuntauudistukseen valmistautumisen voi aloittaa heti, sillä vuosi 2019 on ovella ja elinkeinopalvelujen muutoksessa on oltava mukana, sanoo Liljeroos.
– Johtajan vaihto on hyvä tehdä tässä vaiheessa. On parempi, että se henkilö, joka vastaa tulevasta toiminnasta, on valmistelemassa sitä, Liljeroos jatkaa.

Eklund kertoo odottavansa innolla tehtävien alkamista.
– Prizztech on alueen elinkeinoelämän kannalta vahva ja tärkeä toimija ja on hienoa päästä maakunnan kehittämisen ytimeen, sanoo Eklund.
– Riston mainitsemien muutosten ohella uusien yritysten synnyttäminen, maakunnan kilpailukyvyn kehittäminen, digitalisaation hyödyntäminen kilpailukykytekijänä, yhteistyön tiivistäminen maakunnan toimijoiden kanssa sekä nykyisten hankkeiden tehokas läpivienti. Nämä ovat varmasti päällimmäisenä mielessä, kun työt alkavat, kertoo työhön heti perehtymisen aloittanut Eklund.

Prizztech Oy tarjoaa yrityksille palveluja sen elinkaaren kaikkiin vaiheisiin – yritysidean kehittelystä yrityksen perustamiseen, yrityksen kasvusta ja kansainvälistymisestä yritystoiminnan vakiintumiseen ja mahdolliseen sukupolvenvaihdokseen.
– Olemme olemassa yrityksiä varten, tätä työtä tehdään aina yritysten lähtökohdista. Ja on myös muistettava, että joskus työssä pitää olla kansallinen lähtökohta, hetki, jolloin ei painita maakuntasarjassa, summaa Liljeroos.

 

OTA YHTEYTTÄ
Ari Eklund
puh. 050 313 1252
ari.eklund@prizz.fi

20.04.2017