|
Prizztech Oy:n tavoitteena on olla kansallisen innovaatioympäristön merkittävä toimija valikoiduilla teknologia- ja osaamisaloilla. Toiminta pohjautuu alueellisiin lähtökohtiin.
Yhtiön toimintaan ja toiminnallisiin painopisteisiin vaikuttavat useat strategia-asiakirjat. Näitä ovat mm. seudulliset elinkeinostrategiat ja innovaatiostrategiat, Satakunnan maakuntaohjelma, sen toteutussuunnitelma sekä EU:n rakennerahasto-ohjelmat, jotka antavat taloudelliset toiminnan raamit. Elinkeinoelämän näkökulmaa lähitulevaisuuteen antaa kauppakamarien valmistelema Satakunnan teollisuusvisio 2015–asiakirja.
Yhteistyö maakunnan osaamispääoman tuottajien, erityisesti Porin yliopistokeskuksen ja Satakunnan ammattikorkeakoulun kanssa on erittäin keskeisessä roolissa.
Maakunnallisena kehittäjäorganisaationa Prizztech Oy on osallistunut ja osallistuu edelleen aktiivisesti maakunnan ja kansalliseen ohjelma- ja strategiatyöhön. Keskeinen osa kansallisesta vaikuttamisesta kanavoituu Suomen Teknologiakeskusten Liiton TEKEL ry:n kautta ja jatkossa myös SEKESin ja SUK:in kautta.
|
 |
|