Logorivi

Kevätwebinaari tarjosi paljon uutta teknologiatietoa ja monipuolisia keskusteluja


Kevätwebinaari: Hyvinvoinnin optimointi teknologian keinoja hyödyntämällä esitteli 26.5.2021 erilaisia teknologiaratkaisuja hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen. Tapahtumassa pohdittiin monipuolisesti myös teknologian hyödyntämiseen liittyviä eettisiä kysymyksiä. Satakunnan ammattikorkeakoulun kirjastosta streemattuun tilaisuuteen ilmoittautui lähes yli 220 osallistujaa.

Autismisäätiön toimitusjohtaja Timo Heiskala esitteli tilaisuudessa Autismisäätiön kokemuksia ja tulevaisuuden suunnitelmia teknologian hyödyntämisestä. Jo ennen koronaa teknologiaa on hyödynnetty monipuolisesti yhdessä asiakkaiden kanssa.
— Esimerkiksi DomaCaren asiakastietojärjestelmä mahdollistaa osallistavan kirjaamisen yhdessä asiakkaan kanssa. Olemme lisäämässä tähän päivittäisen palautteen ja pulssin. Meillä on joka päiväisessä käytössä mm. Yeti-tabletti arjen rutiinien tukena ja virikkeenä sekä Neurosonicin divaani, johon on usein asiakkaiden keskuudessa jopa jonoa. Tulevaisuudessa esimerkiksi robotit tai tekoäly voisivat myös ohjata autistisen henkilön pois jumitustilanteista. Älykellolla ja sensorilaitteilla voisi saada ennakoivia signaaleja ja mahdollistaa asiakkaan tilanteen pidempiaikaisen seurannan, visioi Heiskala.

Heiskala kertoo olleensa tyytyväinen webinaarin antiin.
— Satakunta DigiHealth hankkeen järjestämä kevätwebinaari ”Hyvinvoinnin optimointi teknologian keinoja hyödyntämällä” oli piristävä tapahtuma keskellä korona-arkea. Webinaari tarjosi uusia ja yllättäviäkin näkemyksiä teknologian hyödyntämiseen. Meitä kiinnostava inhimillisyys oli vahvasti esillä, vaikka teknologiasta puhuttiinkin. Empiriaan ja tutkimukseen perustuvat puheenvuorot olivat monipuolisia ja sopivan mittaisia. Arvostin myös tekniikan toimivuutta sekä napakkaa ja aikataulun täsmällisyyden varmistanutta puheenjohtajuutta, nämä ovat toimivan webinaarin elinehto, kiteyttää Heiskala.


Tilaisuuden juontajana toimi Satakunta DigiHealth hankkeen WinNovan projektipäällikkö Virpi Hopeakangas SAMKin kirjaston studiosta. Kuva: SAMK/Petra O’Rourke

Webinaarissa kuultiin myös porilaisen Kuntopaikka HH Oy:n kehittämästä Koti TV palvelusta. Koti TV on ikäihmisten oma kuntoutus- ja palvelukanava. Palvelun tarkoituksena on lisätä ikääntyneiden fyysistä ja henkistä hyvinvointia ja toimintakykyä sekä arjen virikkeitä etäohjauksen avulla.
— Kanava tarjoaa etäkuntoutusta, virikkeellistä muistikuntoutusta, kulttuuria ja opetuksellista sisältöä. Kaikki ohjelmasisältö tuotetaan alan ammattilaisten kanssa. KotiTV Plus ohjelmatallennepalvelu tarjoaa myös videotallenteita vanhuspalveluiden työntekijöiden käytettäväksi mm. ikäihmisten liikunta- ja kuntoutustuokioiden järjestämisen tueksi. Tulevaisuudessa tarkoituksena on tarjota ikääntyneille myös digiohjausta turvallisuuteen liittyen ja opetusta digipalveluiden käyttöön, jotta ikääntyneet pystyisivät jatkossa käyttämään erilaisia laitteita ja sovelluksia, kuvaa toimitusjohtaja Sami Hautaniemi Kuntopaikka HH Oy:stä.

- Tapahtuma oli kaikilta osin hienosti toteutettu. Näin puhujana sain kaiken tarvittavan informaation selkeästi ja ajoissa, mitä webinaarissa piti ottaa huomioon. Yrittäjän näkökulmasta oli hieno tilaisuus päästä kertomaan Koti TV:n konseptista. Kuulijakunnassa oli mukana paljon potentiaalisia yhteistyökumppaneita, jatkaa Hautaniemi.
 

Webinaarin sisältö tarjosi ammattilaisille tärkeää tietoa teknologian kehityksestä ja mahdollisuuksista

TAMKissa Hyvinvointiteknologian ylempää tutkinto-ohjelmaa opiskeleva Kirsi Koskinen seurasi suurella mielenkiinnolla ja innolla kevätwebinaaria.
— Asiantuntijoiden kattava ja monipuolinen kirjo esitteli tuotteitaan ja osaamistaan monipuolisesti. Lisäksi saimme kuulla omatietovarannosta, joka toivottavasti kasvatti tunnettavuutta webinaarin myötä. Erityisen innostavaa oli näin sosiaalialan osaajana kuunnella Autismisäätiön Timo Heiskalan esitystä, jossa esiteltiin konkreettisesti Autismisäätiön käyttämiä hyvinvointiteknologian ratkaisuita. Esitys oli todella selkeä ja nimenomaan konkreettinen. Esityksen lopussa mainitut toiveet ja kehitysideat olivat loistava lisä, olihan webinaari kuitenkin myös mahdollisuus verkostoitumiseen. Toivottavasti joku osaava taho niihin tarttuu ja alkaa kehittämään säätiön toivomia ratkaisuita. Harmillisen usein, kun puhutaan hyvinvointiteknologiasta, keskitytäänkin terveysteknologiaan, joka taas itselle sosiaalialan ihmisenä on vierasta. Siirryttäessä teknologian osalta terveydenhuollon maailmaan, oma mielenkiintoni lopahtaa, koska en omaa vaadittavaa osaamista siltä saralta. Webinaarissa oli kuitenkin keskitytty nimenomaan hyvinvointiteknologiaan, konkreettiset hyvinvointiteknologian tuotteet ja palvelut ja niiden esittely olivat webinaarin parasta antia. Näistä toiset mielenkiintoiset esimerkit olivat Koti TV sekä DigitalWells-sovellus.  

- Käytännön toteutuksesta täytyy antaa plussaa. Webinaari kokonaisuudessaan oli toteutettu hienosti, luonteva juontaja piti puhujat aikataulussa ja ohjasi chattiin tulleet kysymykset asiantuntijalle. Webinaari oli tunnelmaltaan rento ja sitä oli ilo seurata. Itseltä kun opinnäytetyön aihe ja yhteistyötaho vielä puuttuu, seuraan tämän kaltaisia webinaareja aina silläkin silmällä, josko mielenkiintoisia yhteistyötahoja löytyisi, toteaa Koskinen.

Keski-Satakunnan sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymässä työskentelevä projektikoordinaattori Kaija Joensuu pitää webinaarien tarjoamaa tietoa tärkeänä sosiaali- ja terveysalan ammattilaisten kannalta.
— Koen, että webinaarit ovat loistava tuki ammattilaiselle pysyä mukana kehityksessä ainakin teorian tasolla. Koen, että webinaareista on ollut minulle apua siinä mielessä, että näen ja kuulen esittelyjä uusista teknologioista, joihin voin myöhemmin perehtyä paremmin, jos mielenkiinto ja tarve herää. Olen jakanut tallennelinkkejä työkavereille, jotta hekin voivat tutustua esityksiin vapaa-ajallaan, jos haluavat. Tämänkin webinaarin linkin jaan muutamalle esimiehelle, kertoo Joensuu.

Webinaarin järjesti Satakunta DigiHealth hanke, jota toteuttaa Prizztech Oy, Sataedu, Satakunnan ammattikorkeakoulu, Tampereen yliopisto ja WinNova. Hanketta rahoittaa Satakuntaliitto (EAKR) ja alueen kunnat.

Lue lisää hankkeesta: https://satakuntadigihealth.fi/