EAKR Vipuvoimaa Satakuntaliitto

Tapahtumateollisuus katsoo tulevaisuuteen


Suomen ensimmäinen maakunnallinen tapahtumateollisuuden strategia on tehty Satakunnassa. Isoista tapahtumistaan tunnettu maakunta onkin profiloitumassa tapahtumateollisuuden edelläkävijäksi.

Satakunta on tunnettu legendaarisista tapahtumistaan, kuten Pori Jazz Festival, SuomiAreena, RMJ ja Pitsiviikko, jotka toimivat lippulaivoina maakuntamme tapahtumakentällä. Näiden suurtapahtumien lisäksi meillä tapahtuu ympäri vuoden. Viimeisen kuluneen vuoden aikana on ollut ilahduttavaa nähdä, miten Köyliön Lallintalo on herännyt henkiin ja Kauttuan ruukin kivinavetassa on järjestetty ikimuistoisia iltoja. Myös Kokemäen tapahtumakalenterissa oli uusi Kokemäki-päivä, josta toivottavasti saadaan uusi kesätraditio Satakuntaan. 

Tapahtumat liikuttivat tuhansia matkailijoita sekä satakuntalaisia ja samalla myös merkittävää ihmis- ja rahavirtaa. Tapahtumien merkitys liiketoiminnalle ymmärretään erityisesti palvelualoilla, mutta tapahtuma-alan laajempi merkitys on huomattavasti suurempi kuin usein mielletään.
Tapahtumien työllistävä vaikutus Satakuntaan on suuri. Valtakunnallinen Tapahtumateollisuus ry on toimialatutkimuksessaan vuosilta 2012–2019 tunnistanut 100 satakuntalaista tapahtuma-alan yritystä, joilla kaikilla on vähintään 100.000 euron liikevaihto tapahtumista vuosittain. Ennen koronaa ala työllisti 580 työntekijää Satakunnassa. Lukua voidaan kuvata niin, että jos satakuntalainen tapahtuma-ala olisi yksi yritys, se olisi Satakunnan viidenneksi suurin yritys.

Jotta Satakunta olisi myös tulevaisuudessa elinvoimainen ja houkutteleva tapahtumapaikka, olemme laatineet Prizztechissä tapahtumateollisuuden maakunnallisen strategian vuoteen 2030. Strategian avulla pyritään poistamaan tapahtuma-alan yritysten kasvun esteitä, parantamaan osaamista alueella ja edistämään tapahtumien järjestämistä maakunnassa.  Satakunnan tapahtumateollisuuden strategia on historian ensimmäinen maakunnalle laadittu tapahtumateollisuuden strategia. Suuntaviivat on nyt laadittu ja on toteutuksen aika! Satakunnalla on kaikki mahdollisuudet olla tapahtumateollisuuden edelläkävijä.

Strategia laadittiin osana elokuun lopussa päättynyttä Satakunnan tapahtumateollisuusklusteri -hanketta, jota rahoitettiin REACT-EU-välineen määrärahoista osana Euroopan unionin COVID-19-pandemian johdosta toteuttamia toimia.