Hyvää tuulta hallinnossa


"Mitä sää siis oikeen teet?" kysyy porilainen.

Hieman yli vuoden ajan olen saanut työskennellä Prizztechissä hallinto- ja tukipalveluiden johtajana. Kun joku on kysynyt, mitä työtehtäviini oikeastaan kuuluu – tai porilaisittain: “mitä sää siis oikeen teet?” – olen tiivistänyt vastauksen yleensä näin: vastaan talous-, HR-, viestintä- ja yleishallinnon kokonaisuuksista, johdan hallinnon asiantuntijatiimiä ja osallistun hallitustyöhön. Työviikkoni ovat monipuolisia ja innostavia! Vaikka hallinnon tehtävissä välillä tuulee monesta suunnasta, tavoitteeni on pitää arjessa hyvä, eteenpäin kuljettava myötätuuli.

Ihmiset ja HR

Viikoittain hoidettavana on erilaisia HR-asioita työsuhteisiin, palkanmaksuun, poissaoloihin ja työterveyshuollon yhteystyöhön liittyen. HR-rooli on kaksisuuntainen ja luottamuksellinen: HR edustaa työnantajaa, mutta on samalla henkilöstön tuki ja neuvonantaja. Kun joku kysyy: ”oisko sulla hetki aikaa?”, aina on.

Talous

Budjetit, ennusteet ja talousseuranta vaativat aivan erilaista ajattelutapaa kuin HR. Numeroiden kanssa työskennellessä korostuvat selkeys, tarkkuus ja realismi. Silti talouskaan ei ole irrallaan ihmisistä. Jokaisen rivin takana on päätöksiä, jotka vaikuttavat arkeen: mihin panostetaan, mistä joudutaan luopumaan ja miten turvataan toiminnan jatkuvuus.

Viestintä

Vastaan yhdessä viestintäryhmän kanssa viestinnän edellytysten luomisesta, toimintatapojen kehittämisestä ja organisaation tukemisesta viestinnän toteuttamisessa. Välillä päivitämme yhdessä viestintästrategiaa, seuraavaksi pohditaan viestintäkanavien roolia. Onpa kuitenkin hienoa välillä itsekin päästä kirjoittamaan blogia tai artikkelia, olla mukana verkkolehden ulkoasun suunnittelussa tai tehdä joku työhön liittyvä somejulkaisu.

Esihenkilötyö

Yksi mieluisimmista rooleista on toimia tiimini esihenkilönä. Tiimissä on osaamista ja kokemusta vuosikymmenien edestä niin talouden, hankehallinnon kuin viestinnän saralta. Mahtavan erilaisia, toisiaan täydentäviä tyyppejä! Tarkkoja, luotettavia, lojaaleja, aitoja. Toimivassa tiimissä saa tuntea, ajatella, ehdottaa ja kehittää. Arjessa on tilaa sekä naurulle että vakavammille keskusteluille. Hyvä tiimityö syntyy yhteisestä suunnasta ja siitä, että jokainen tulee nähdyksi ja kuulluksi.

Hallitustyö

Hallinto- ja tukipalveluiden johtajana toimin Prizztechin hallituksen sihteerinä ja vastaan kokousten valmistelusta, koollekutsumisesta, pöytäkirjoista sekä hallituksen päätösten toimeenpanon seurannasta.

Ja kaikki muu

Sitten näiden perustöiden lisäksi tulee erilaisia yleisiä asioita vedettäväksi. Tänä keväänä yksi niistä on muutto Porin Leijonaan. Sopimuksia, selvityksiä, muuttotiimin vetoa, pakkailua. Tuopa mappien arkistointi ja asiakirjojen tuhoaminen oman vaihtelunsa keväisiin viikkoihin.

Sari Salo

Kirjoittaja on kuulemma kuin positiivinen pyörremyrsky, joka energiapäissään saa edelleen, reippaasti yli nelikymppisenä, opetella malttia. Joskus pelkkä tuulahduskin riittäisi.