Euraapan Unionin osarahoittama Prizztech

Esittelyssä Sami Weber


Kuva ottanut: Jenni WeberSami Weber on tapahtuma-alan pitkän linjan ammattilainen. Hän toimii tällä hetkellä projektipäällikkönä Eventcoastin EventGrow -hankkeessa ja kiertää Suomen keikkapaikkoja valojärjestelmäteknikkona BESSin Ultravioletti syksy 2025-kiertueella. Lisäksi Sami toimii oman yrityksensä kautta konsulttina ja kouluttajana. Hän onkin tuttu kasvo muun muassa Metropolia ammattikorkeakoulun esitys- ja teatteritekniikan vierailijaluennoitsijana.

-Yleisesti ongelmani tuntuu olevan, että kiinnostun vähän kaikesta. Esitystekniikan parissa olen työskennellyt jo viitisentoista vuotta, mutta siihen oheen on löytynyt paljon muutakin, kuten yrittäjyys, liiketalouden ja johtamisen opinnot, kouluttaminen, konsultointi ja hanketyö. Ohessa on tullut opiskeltua esimerkiksi organisaatiopsykologian perusopinnot ja nyt ovat vuorossa kauppatieteen maisteriopinnot ja aikuiskasvatustieteen perusopinnot.

Koulutukseltaan Sami on esitys- ja teatteritekniikan medianomi sekä liiketalouden tradenomi. Aiemmin Sami on opiskellut musiikkialan ammattitutkinnon musiikkiteknologialinjalla Porin Palmgren-konservatoriossa. Ammattitutkinnon jälkeen esitystekniikan alan työelämä vei Samin moneksi vuodeksi, kunnes pandemia pysäytti alan toiminnan totaalisesti.

– Olihan se jälkeenpäin ajateltunakin aika järkyttävä tilanne. Meiltä peruutettiin yllättäen iso yritystapahtuma, jota olin työstämässä ja minut lomautettiin saman tien. Onnekseni olin kuulunut YTK Työttömyyskassaan, jonka kautta sain sitten ansiosidonnaista päivärahaa. Toisaalta pandemia oli minulle myös mahdollisuus viettää aikaa lastemme kanssa ja jatkaa opiskelua. Opiskelu veikin sitten mukanaan yllättävän kovaa, ja suoritin kaksi ammattikorkeakoulututkintoa.

Ennen pandemiaa Sami työskenteli pitkään Äänirasia Tapahtumantekijä Oy:n tuotantopäällikkönä, jossa Sami teki teknikon töiden lisäksi muun muassa kehitystyötä ja myyntiä, sekä projektipäällikön ja teknisen tuottajan töitä.

– Aloitin Äänirasialla ihan untuvikkona jo musiikkiteknologian opintojen ohella vuonna 2011. Tein aluksi ääniteknikon töitä, mutta hiljalleen otin haltuun myös valotekniikkaa. Yrityksen kasvaessa tarvittiin hiljalleen esihenkilöitä keikoille, lisää henkilöitä laatimaan tarjouksia, sitten projektipäälliköitä jne. Lopulta työskentelin tuotantopäällikön tittelillä ja osallistuin monenlaisten isojen ja pienten tapahtumien suunnitteluun, jolloin sain oppia tapahtumanjärjestämisestä myös esitystekniikkaa laajemmassa kontekstissa.

Koronavuodet kuluivat vaihtelevissa olosuhteissa. Sami opiskeli paljon ja teki töitä satunnaisesti, silloin kun se oli rajoitusten puitteissa mahdollista. Lisäksi pandemian aikana Samin perheeseen syntyi kaksi lasta.

– Ajat olivat aika stressaavia, kun jatkuvasti jännitettiin mihin suuntaan pandemia ja rajoitukset kehittyvät. Opettelin samalla myös perhe-elämää ja isänä olemista, jotka toivat oman haasteensa, mutta tietysti myös paljon iloa. Työrintamalla Äänirasialla koitettiin tehdä töitä mahdollisuuksien mukaan. Panostettiin virtuaali- ja hybriditapahtumiin ja sen sellaiseen.

Tilanteen helpottaessa Sami ajautui uusille urille. Pian valmistuttuaan tradenomiksi vuonna 2023, hän perusti oman yrityksensä W Audio and Visuals Oy:n. Oman yrityksensä töitä Sami teki aluksi sivutoimisesti, mutta pian oman yrityksen perustaminen johti myös työsuhteen päättämiseen Äänirasialla.

– Tradenomin opinnot ja avioituminen yrittäjäpuolisoni kanssa muuttivat suhtautumistani yrittäjyyteen aika tavalla. Aloin nähdä yrittäjyyden mahdollisuutena, johon päätin sitten panostaa. Tarjoan yritykseni kautta omaa osaamistani freelancerina, joten toimintani ei sinänsä mitenkään kilpaile Äänirasian kanssa. Minusta kuitenkin tuntui, että Äänirasialla ei enää tarvittu minua ja toisaalta ettei siellä ollut minulle paikkaakaan, joten freelanceriksi ryhtyminen tapahtui hyvin luonnostaan.

Tällä hetkellä Sami työskentelee projektipäällikkönä viidenkymmenen prosentin työajalla Prizztechin Eventcoast -kehittämisteemaan kuuluvassa Eventgrow -hankkeessa. Prizztechille ja Eventcoastiin Sami päätyi hieman sattumalta.

– Olin yhteyksissä Harri Sippolan kanssa ja ajattelin ensin tarjoavani Eventcoastin hankkeeseen koulutuksiani oman yritykseni kautta. Lähetin Harrille CV:n ja esitteen tarjoomastani. Vastapalloon tuli kysymys: ”Lähtisitkö projektipäälliköksi hankkeeseen?”. Lopputuloksena olin puoli vuotta projektipäällikkönä Uutta osaamista Satakunnan tapahtumateollisuusklusterille -hankkeessa. En pystynyt tuolloin sitoutumaan hankkeeseen pidemmäksi aikaa, mutta koska pärjäsin roolissa hyvin, minulle tarjottiin paikkaa nyt aloittaneessa EventGrow -hankkeessa. Otin työn ilolla vastaan.

Samin kalenteri täyttyy siis hanketyöstä, erilaisista esitystekniikan projekteista, koulusta ja perheen asioista. Erilaiset tekemiset täydentävät toisiaan ja liittyvät kuitenkin lopulta yhteen.

– Hanketyössä parasta on tunne siitä, että ollaan tekemässä jotain uutta ja edistetään jotain yhteistä päämäärää. Parhaita hetkiä ovat ne, kun tuntee, että nyt on keksitty jotain merkittävää ja on saanut olla itse paikalla, kun se tapahtuu. Nautin myös siitä, että saan olla mukana, kun tapahtuma-ala ammattimaistuu entisestään ja saavuttaa hiljalleen ansaitsemansa aseman omana tunnistettuna toimialanaan. Esitystekniikan työssä taas saan olla konkreettisesti kosketuksissa tapahtumiin ja mukana tuottamassa elämyksiä. Kauppatieteiden opiskelu puolestaan tukee yrittäjyyttä ja tapahtuma-alan liike-elämän ymmärtämistä. Kotiarki taas irrottaa tehokkaasti työelämästä ja vie ajatukset muualle.

 

Kuvan ottanut: Jenni Weber