Prizztech Oy

PRIZZTECH Oy on elinkeinoyhtiö, jonka tehtävänä on maakunnan hyvinvoinnin edistäminen yrityselämää vahvistamalla. Kansallisen roolin rinnalla työn perustan muodostaa Satakunnassa toteutettava kehitystyö.

Tarjoamme palveluja yrityksen elinkaaren kaikkiin vaiheisiin – yritysidean kehittelystä yrityksen perustamiseen, yrityksen kasvusta ja kansainvälistymisestä yritystoiminnan vakiintumiseen ja mahdolliseen sukupolvenvaihdokseen. Toimipaikkamme sijaitsee Porissa. Omistajiamme ovat satakuntalaiset kunnat ja yhteistyö erityisesti Porin yliopistokeskuksen ja Satakunnan ammattikorkeakoulun kanssa on erittäin keskeisessä roolissa.

Toimintamme perustuu arvoihin, jotka ovat edellytyksenä uskottavalle ja luotettavalle, jatkuvalle ja tulokselliselle toiminnalle. Tällaisia toimintaamme ohjaavia arvoja ovat asiakaslähtöisyys, osaaminen ja asiantuntemus, kehityshakuisuus, yrittäjyys ja henkinen sitoutuminen. Toiminnan lähtökohtana ovat asiakkaan todelliset tarpeet. Elinkeinoelämän kilpailukyvyn kehittäminen ja uuden liiketoiminnan synnyttäminen on mahdollista vain asiakaslähtöisellä innovatiivisella toimintatavalla.

 

Omistajat:

Porin kaupunki (77,1 %)
Ulvilan kaupunki (4,5 %)
Huittisten kaupunki (3,4 %)
Kokemäen kaupunki (2,7 %)
Rauman kaupunki (2,7 %)
Harjavallan kaupunki (2,5 %)
Nakkilan kunta (1,7 %)
Merikarvian kunta (1,2 %)
Eurajoen kunta (1,0 %)
Pohjois-Satakunnan
Kehittämiskeskus Oy (0,85 %)
Pomarkun kunta (0,85 %)
Euran kunta (0,7 %)
Yhtiön omassa hallussa olevat osakkeet (0,8 %)   

 

 

        

Hallitus 2019, suluissa varajäsen:

Porin kaupunki:
Esa J. Anttila  (Pasi Tulkki)                                                                 
Bia Kaski  (Mika Lähteenmäki)
Heli Sulkava  (Minna Saha)
Jaakko Jäntti  (Anne Granholm)

Yrittäjäjärjestöjen edustajat:
Markku Kivinen  (Sari Mäkitalo)  

Rauman seutu / Pohjois-Satakunta:
Juha Majalahti  (Marko Rajamäki)  

Yliopistokeskus / SAMK:
Tarnmo Lipping  (Jari Multisilta)                                                               

Kuntaryhmä 1 Ulvila, Pomarkku
Jukka Moilanen (Nina Merilahti)

Kuntaryhmä 2 Harjavalta, Ulvila
Hannu Kuusela  (Juha Hartila)

Kuntaryhmä 3 Kokemäki, Eurajoki
Juhani Seppälä  (Vesa Lakaniemi)

 

Hallituksen puheenjohtajaksi valittiin Esa J. Anttila ja varapuheenjohtajaksi Juhani Seppälä.


Prizztech Oy:n johtoryhmä:

Ari Eklund, toimitusjohtaja
Henrik Vase, hallintopäällikkö
Jari-Pekka Niemi, palvelujohtaja