Yhteiskehittäminen: Cimcorp osallistaa startupeja yhteistyöhön Robocoast-verkoston avulla


Robocoast-ekosysteemi avasi oven ideajahtiin, monialaisten osaajien ja Startup-toimijoiden kohtaamiseen, josta syntyy yllättäviä mahdollisuuksia, oivalluksia ja tietoa.

Cimcorp haluaa kokeilla ja kehittää uutta Co-Development Model between Manufacturing Industry and Tech Startup -mallia yhteistyössä Robocoastin ja Crazy Townin kanssa. Porissa Crazy Townissa järjestettiin 17.9.2021 hybridi-aamukahvitilaisuus, johon osallistui noin 30 yritystä, erityisosaajaa ja yliopiston edustajia. Cimcorp esitteli tilaisuudessa kiinnostustaan digitaalisten kaksosten (Digital Twin) kehittämiseen, tavoitteena on kehittää eri lähteistä tulevan datan hallintaan ja datan visualisointiin digitaalisen kaksosen ratkaisuja. Ajatuksena on, että ratkaisuehdotusta ei rajata liikaa, jotta  saadaan mahdollisimman monipuolisia ratkaisuja demojen toteutukseen.

Cimcorpin tilaisuuteen osallistui Tommi Dahlroos Passol Oy:stä. Hän kertoi, että on tehnyt 12 vuotta ohjelmistoalan kehitystyötä.

- Tämä kyllä kolahti, lähti isopyörä heilahtamaan kuunnellessa Cimcorpin esitystä, tällaista yhteiskehittämistä on juuri kaivattu Poriin, toteaa Tommi Dahlroos Passol Oy:stä.

Jani Nieminen Accecium Oy:stä kertoi, että hänellä on pitkä historia ohjelmistoalalta, 15 vuotta, ja tällaiset tilaisuudet saavat ohjelmistoalan yrittäjät innostumaan.

- Tilaisuus sai aikaan, että ratas lähti pyörimään ja ideoita rupesi syntymään, toteaa Jani Nieminen Accecium Oy:stä.

Aamukahvitilaisuus keräsi innostusta ja yhteisiä kohtaamisia myös pienryhmäkeskusteluina verkon äärellä, mikä mahdollisti Startupien ja Cimcorpin kohtaamisen ympäri Suomen. Cimcorpilta Jani Tuomola innostui, että tilaisuus sai näin positiivisen vastaanoton ja tunnelma itsessään mahdollisti aidon vuorovaikutuksen ja yhteiskehittämisen tahtotilan syntymisen.

- Olen positiivisesti yllättynyt startupien ja yritysten tahtotilasta yhteiskehittää kanssamme, toteaa Jani Tuomola Cimcorpilta.

Yhteiskehittäminen on loppukäyttäjän tai muiden sidosryhmien kanssa suoritettavaa, tavoitteellista yhteistyötä. Tavoite on usein kehittää tuotteita, palveluita, liikeideaa, strategiaa tai esimerkiksi toimintatapoja. Yhteiskehittämisen vahvuutena on ketteryys ja mukautuvuus. Pieni toimija voi onnistuessaan haastaa perinteisempien tuotekehityksien jättiläiset. Robocoast-ekosysteemin päämääränä on kehittää kaikkia hyödyntävä ja saavutettavissa oleva yhteiskehittämisen malli. Robocoast-ekosysteemissä arvo syntyy perinteistä arvoketjua laajemmassa ja monimutkaisemmassa arvoverkostossa, verkostossa siirtyy dataa ja aineetonta arvoa eri osapuolten, kuten yritysten, asiakkaiden, yliopistojen, korkeakoulujen ja strategisten kumppaneiden (Eurooppalaisten digitaalisten hubien) välillä. Yhteistyö Crazy Townin kanssa yhteiskehittämisen paikkana sopii Robocoastin ideologiaan, koska Crazy Town tarjoaa yhteisötiloja startupeille ja yhteistyömahdollisuuksia teollisuusyritysten ja startupien yhteiskehittämiseen. Crazy Town järjestää paljon erilaisia tapahtumia ympäri Suomen ja yhdistää yhteisönsä jäseniä, yli 450 yrityksen osaamista, ja toimii aktiivisena kohtauttamisen (matchmaking) partnerina sekä elävöittää Porin yrityskenttää. Crazy Town ja Robocoast yhteistyössä teollisuusyritysten kanssa kehittää ulkoista tuotekehityksen yhteistyömallia, jossa teollisuusyritykset ovat niin sanottuja tuottajia, joita Robocoast ja Crazy Town yhdessä tukevat. Robocoast ja Crazy Townin tehtävänä on yhdistää pienyritykset ja startupit teollisuusyritysten kanssa kulkemalla yhteiskehittämisen polun avulla ketterästi ja uusia innovaatioita synnyttäen.

- Tilaisuus toi yhteen hyvin erilaisia yrityksiä ja selkeästi tilaisuudessa syntyi yhteiskehittämisen pöhinää, toteaa Toni Pienonen Crazy Townista.

- Robocoastin tahtotilana on mahdollistaa myös muiden teollisuusyritysten kanssa  yhteiskehittämisen mallin testaaminen, jolla saavutetaan kustannustehokkuutta tuotekehitykseen sekä synnytetään uusia innovaatioita, toteaa Pirita Ihamäki Robocoastista.

- Open Platform Entrepreneurship Education for Future Work -hankkeessa toteutetaan yrittäjyyskasvatukseen digitaalista alustaa yhteiskehittämisellä ja samalla testataan myös mallia hankkeessamme. Jos olet kiinnostunut yhteiskehittämisen mallin testaamisesta ota yhteyttä!

Pirita Ihamäki
Liaison Manager
Robocoast/Prizztech
pirita.ihamaki@prizz.fi
GSM 040 164 6339

Cimcorp on globaali logistiikka-automaation toimittaja, jonka omistaa japanilainen Murata Machinery Ltd. Cimcorp ratkaisee asiakasvirtojen haasteita intralogistiikan innovatiivisilla ratkaisuilla. Cimcorpilla on yli 40 vuoden kokemus asiakkaiden varastointi, jakelukeskusten ja rengasteollisuuden projekteista ja strategisesta kehittämisestä. Tiivis yhteistyö Muratechin kanssa sekä Cimcorpin omat tytäryhtiöt eri maissa takaavat kattavan kansainvälisen myynti-ja palveluverkoston.

Crazy Town on yli 400 yrityksen yhteisö, joka tarjoaa tilat ja puitteet työskentelyyn, yhteistyölle, uuden oppimiselle ja verkostoitumiseen. Crazy Townin jäsenyydellä Cimcorpin tuotekehitystiimi hyödyntää yhteisöllistä ympäristöä Porissa ja muualla Suomessa.

Robocoast konsortion tehtävänä on digitalisoida Suomen valmistavaa vientiteollisuutta ja  niiden alihankintaketjuja, jolloin edistetään yritysten kasvua ja parannetaan kansainvälistä kilpailukykyä. Robocoast konsortio käsittää yhteensä 15 korkeakoulua, yli 85 000 opiskelijaa ja 9000 tutkimus.-ja kehitys alan asiantuntijaa, 800 robotiikan, AI, ICT ja kyberturvallisuus alan yritystä.  Suomessa on yhteensä 22 600 valmistavan alan yritystä ja Robocoastilla on yhdeksässä maakunnassa oma Competence Center, jotka palvelevat noin 9 800 valmistavan teollisuuden yritystä, mikä tarkoittaa 42% Suomen vientialan yrityksistä.


 

Jaa uutinen